keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kakkua ja äitienpäiväsukat


Äidille valmistuivat nämä villasukat Novitan Tuomas-langasta. Varsi kaksinkertaista helmineuletta. Yksi kerä riitti juuri ja juuri lyhytvartisiin sukkiin.



Ja eilen tein ystäväni innoittamana tämän banaani-kinuskikakun. Muuntelin ohjetta vähän oman pääni mukaan, aineksista riippuen. Hyvää oli!

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Väärä blogi!

Viimeisin päivitylseni tähän blogiin meni taas vahingossa nukkekotiblogini puolelle.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Sukkia ja lasitöitä




Täällä on valmistunut viime aikoina paljon villasukkia. Viimeisemmäksi nämä Freedom Spirit -langasta valmistuneet punasävyiset villasukat. Muut valmistuneet ovat menneet joko lahjaksi tai myyntiin, joten siinä antamishötäkässä kuvat on jääneet aina ottamatta. Muita valmistuneita ovat mm. Sukat Novitan Ruusu Kukkaketo -langasta (menivät lahjaksi äidille), sukat ja lapaset Novitan punaisesta Jättiraita -langasta (lahjaksi siskon tytölle), sukat Drops Delight -langasta (itselle käyttöön mutta en kehtaa kuvata niitä kun niistä tuli niin eripariset langan värjäämistekniikan vuoksi), sukat vaaleanpunaisesta Sandnes Sisu -langasta (itselle), sukat Novitan Kielo Kukkaketo -langasta (myyntiin) ja sukat sinisestä Novitan jättiradasta (myyntiin). Langat edellisiin löytyivät joko läheisestä Säästökuopasta tai Käsityökauppa Ilosta. Lahjalaatikkoon odottamaan valmistui myös sukat musta/harmaa/valkoisesta nimettömästä villasekoitelangasta, jonka olen joskus tilannut saksalaisesta nettikaupasta.

Lisäksi kuluneen kesän aikana valmistui kaksi huivia, jotka menivät myös lahjaksi äidille, sen takia niistäkään ei ole kuvaa, elikkäs ainaoikein -huivi vihreä/harmaasävyisestä Katia Bombay -langasta ja ainaoikein -huivi vaaleanpunaisesta Novitan Luxus Cotton -langasta. Näihin molempiin langat Käsityökauppa Ilosta ja Säästökuopasta.

Kaiken lisäksi eilen sain valmiiksi tämän lasityön, jonka olin tilannut Kirjokkaasta. Valmistunut työ on ensimmäinen laatuaan, ja siinä meni noin 15 minuuttia. Työn koko on 13 x 13 cm. Ihan mukavaa vaihtelua ainaiseen neulomiseen.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Yhdellä sanalla sanottuna...

Koska käsityörintamalla on kesän ajan ollut melko hiljaista, päätin napata Marin blogista mukaani tämän hauskan meemin.

1. Missä kännykkäsi on? - Pöydällä
2. Puolisosi? - ???
3. Hiuksesi? - Pystyssä
4. Äitisi? - Keskustassa
5. Isäsi? - Etelä-Suomessa
6. Suosikkisi? - Poikaystävä
7. Unesi viime yönä? - Jännitystä
8. Mielijuomasi? - Mehu
9. Unelmasi/tavoitteesi? - Terveys
10. Missä huoneessa olet? - Keittiössä
11. Harrastuksesi? - Käsityöt
12. Pelkosi? - Sairastuminen
13. Missä haluat olla 6 vuoden päästä? - Terveempänä
14. Missä olit viime yönä? - Makuuhuoneessa
15. Jotain, mitä sinä et ole? - Insinööri
16. Muffinssit? - Itsetehdyt
17. Toivelistalla? - Taulutelevisio
18. Paikka, missä kasvoit? - Maatalo
19. Mitä teit viimeksi? - Nukuin
20. Mitä sinulla on ylläsi? - Pyjama
21. Televisiosi? - Vanhahko
22. Lemmikkisi? - Kissat
23. Ystävät? - Kaukana
24. Elämäsi? - Kohtalaista
25. Mielialasi? - Väsynyt
26. Ikävöitkö jotakuta? - Poikaystävää
27. Auto? - Tarpeeton
28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? - Saappaat
29. Lempikauppasi? - Valintatalo
30. Lempivärisi? - Punainen
31. Milloin nauroit viimeksi? - Vapaalla
32. Milloin viimeksi itkit? - ??
33. Kuka lähettää tämän edelleen? - Arvoitus
34. Paikka minne menet yhä uudelleen ja uudelleen? - Lankakauppaan
35. Henkilö, joka s-postittaa minulle säännöllisesti? - Discshop
36. Lempiruokapaikka? - Kotona
37. Unelmalomasi? - Lämpimässä
38. Mikä ei ota sinussa syntyäkseen? - Siivoaminen
39. Mistä nautit? - Käsitöistä
40. Miten voit? - Hyvin

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Uusi tulokas


Tämä suloinen kissanpentu saapui minulle kolme päivää sitten. Kisu ristittiin Veeraksi, ja sen on 10,5 viikkoa vanha. Leikkiä on riitänyt, sikä digikamera meinaa pysyä tämän eläväisen otuksen perässä.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Novitan pitsineulebolero

Tämä pitsineulebolero on neulottu Novitan ohjeen mukaan ja siihen kului noin 450g Novitan Tennessee -lankaa. Työkaluna Novitan pyöröpuikot nro 3,5. Koko L.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Pienen tytön pusero


Tämä pienen tytön pusero valmistui jo jokin aika sitten Novitan Bambu -langasta (linkki ohjeeseen). Neule menee syntymäpäivälahjaksi siskon tytölle. Koko on 124 cm ja lankaa kului 3 ja 3,5 -puikoilla noin 300 grammaa. Yksi kerä jäi kokonaan aloittamatta, joten langankulutus oli laskettu ohjeessa kyllä hyvästi yläkanttiin. Neuloin yli jääneestä langasta vielä myssyn sytomyssyn ohjeella, sekä tistirätin, jotka täällä minulla päin menevät kylläkin ennemmin siivousluutuiksi. Kuvia pienemmistä töistä ei ole näyttää. Olisin totta puhuen halunut osallitua sytomyssykampanjaan, mutta osallistuimisaika ehti juuri mennä umpeen. No, saipahan äiti uuden kesämyssyn.